Shakki säännöt

Shakki on lautapeli, jossa kaksi pelaajaa pelaa strategisesti 8 x 8 ruudun kokoisella alustalla. Shakkilauta ja siihen kuuluvat nappulat ovat varmasti monelle tuttu näky niiden ollessa vuorotellen mustia ja valkoisia. Vaikka lähes jokainen on kuullut pelistä ja todistanut sen pelaamistakin, voi tarkemmat säännöt olla hieman hämärän peitossa.

Shakki viihdyttää pelaajiaan ja se haastaa mukavasti pelaajien aivoja. Sen perussäännöt on myös helppo oppia, vaikka ne voivat tuntua kokemattomalle pelaajalle aluksia hieman monimutkaiselta. Pelikokonaisuutta onkin hyvä lähteä purkamaan pienemmiksi osiksi ja vaiheiksi, niin siihen pääsee kiinni helpommin.

Pelinappuloiden asettaminen paikoilleen

Pelilauta asetetaan alussa niin, että valkoisilla varustetut kulmat sijaitsevat oikeassa alareunassa molempien pelaajien näkökulmasta. Molemmilla pelaajilla on omat shakkinappulansa ja ne asetetaan aina laudalle aina samassa järjestyksessä.

Shakin pelinappuloiden sotilaat seisovat pelaajasta katsoen toisella rivillä, kun taas tornit pystytetään laudan kulmiin. Ratsut odottavat tornien vieressä ja lähetit puolestaan seisovat ratsujen vieressä. Kuningattarella on oma paikkansa lähetin vierelle ja valkoinen kuningatar asetetaan vaaleaan ruutuun ja musta vastaavasti tummaan ruutuun. Kuningas asettuu kuningattaren vierelle jäävään ruutuun.

Shakkinappuloiden liikuttaminen

Shakissa on kuusi eri nappulatyyliä, jotka liikkuvat kukin omalla tavallaan. Nappulat eivät voi liikkua toistensa läpi, eivätkä niitä saa siirtää ruutuun, jossa on jo samanvärinen nappula. Poikkeuksena toimii ratsu, jolla on lupa hypätä muiden nappuloiden yli.

Shakkinappulaa pystyy kuitenkin siirtämään ruutuun, jonka vastapuolen pelaaja on varannut, jolloin nappula poistetaan pelilaudalta. Yleinen tavoite on siirtää nappuloita ruutuihin, joista ne voivat lyödä vastustajan nappuloita, puolustaa omiaan tai hallita ruutuja, jotka ovat pelin kannalta tärkeitä.

Shakkinappuloiden eri roolit

Kuningas voi siirtyä ylös, alas, oikealle vasemmalle tai vinottain vain yhden askeleen kerrallaan. Kuningasnappula on pelin tärkein, mutta se on myös pelin heikoimpia. Kuningasta ei pysty siirtämään ruutuun, jossa se tulisi välittömästi poistetuksi. Kun vastapuolen nappula vaarantaa kuninkaan asemaa, kutsutaan tilannetta shakiksi, josta pelin nimikin on lähtöisin.

Vaikka kuninkaalla on varsin arvovaltainen asema shakissa, on se nappulana heikko. Toista roolia pelaa kuningatar, joka on pelin voimakkain hahmo. Nappulan voi siirtää suoraviivaisesti mihin suuntaan tahansa ja siirtoa voi suorittaa niin pitkälle kuin mahdollista ennen kuin se törmää omaan nappulaan.

Tornia on mahdollista puolestaan siirtää niin pitkälle kuin tahansa, mutta se pystyy siirtämään vain suoraan ylös, alas, vasemmalle tai oikealle. Torneja voi helposti käyttää muiden nappuloiden suojaamiseen ja keskinäiseen yhteistyöhön.

Lähettiä voi niin ikään siirtää niin pitkälle kuin mahdollista, mutta sen siirtomahdollisuudet toimivat ainoastaan vinottain. Lähetit täydentävät hyvin toisiaan, kun toinen läheteistä liikkuu aina vaaleilla ja toinen tummilla ruuduilla.

Ratsuilla ja sotilailla omat kuviot

Ratsut ovat puolestaan toisenlaisia mitä tulee liikkumiseen shakin pelilaudalla. Niitä voi liikuttaa L-kirjaimen muotoisesti. Käytännössä tämä etenee siten, että ne liikkuvat ensin yhteen suuntaan kaksi ruutua, jonka jälkeen tehdään suorakulmanmuotoinen käännös viereiseen ruutuun. Tämän lisäksi ratsu on ainoa pelinappula, joka pystyy hyppäämään muiden nappuloiden yli.

Sotilailla on myös omat erikoisuutensa, koska ne voivat siirtyä ja poistaa nappuloita eri tavoin. Sotilasta voi siirtää eteenpäin, mutta sillä voidaan lyödä muita nappuloita pois pelistä vinottain. Ensimmäisellä siirrolla sotilasta voi siirtää eteenpäin kahden ruudun verran, minkä jälkeen niitä voi siirtyä kerrallaan yhden ruudun. Lyöminen, eli vastapuolen nappulan poistaminen pelistä tapahtuu ainoastaan sellaisessa ruudussa, joka on vinottain lyövän nappulan edessä. Sotilaalla ei ole koskaan mahdollisuutta liikkua tai lyödä taaksepäin ja jos sotilaan edessä olevassa ruudussa seisoo nappula, ei sotilas pysty liikkumaan tämänkään nappulan ohi eikä lyödäkään sitä.

Shakissa myös erityissääntöjä

Shakki sisältää myös muutamia erityissääntöjä, joihin kannattaa tutustua, kun nappuloiden ja niiden ominaisuudet ovat hallussa. Erityissääntöjen tarkoituksena on lisätä shakin kiinnostavuutta ja niillä halutaan tehdä pelistä hauskempaa ja viihdyttävämpää.

Yksi erityissääntö liittyy sotilasnappulaan, jota voi korottaa pelissä. Tämä tapahtuu silloin, kun sotilas saavuttaa vastapelaajan päädyn, jolloin sen voi muuttaa miksi tahansa muuksi pelaajan shakkinappulaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että sotilasta korotetaan upseeriksi. Kun sotilas korottuu, korvataan se valitulla pelinappulalla, joka useimmiten valikoituu kuningattareksi. Sotilas ei voi kuitenkaan muuttua koskaan kuninkaaksi.

Shakissa puhutaan erityissääntöjen ohessa myös ohestalyönnistä, joka liittyy niin ikään sotilaan erikoisuuksiin. Jos sotilas liikkuu sen ensimmäisen siirron aikana kaksi ruutua eteenpäin päätyen rinnakkain vastustajan sotilaan kanssa, voi vastustajan sotilas lyödä tämän sotilaan ohittaessa. Vastapuolen sotilas siirtyy tällöin tyhjään ruutuun, joka on juuri ohestalyödyn sotilaan ylittämä. Ohestalyönnin pystyy tekemään ainoastaan seuraavalla siirrolla, jonka jälkeen tilaisuutta ei enää anneta.

Viimeinen erityissääntö on linnoitus, jonka siirrossa on mahdollista tehdä yhden vuoron aikana kaksi merkittävää asiaa. Yksi on siirtää kuningas turvaan ja postaa toinen torneista pelilaudan nurkasta peliin paremmin mukaan. Tätä kutsutaan lyhyeksi linnoitukseksi. Jos sama siirto tehdään kuningattarelle, kutsutaan sitä puolestaan pitkäksi linnoitukseksi, koska siirtymämatka on pidempi.

Shakkipelin voittaja

Shakki voi päättyä joko shakkimattiin tai tasapeliin. Tavoitteena on saada shakkimatti, jolloin pelaaja voittaa pelin. Kuningas on shakkimatissa silloin kun se on shakissa ilman ulospääsyä. Kuningasta ei pysty siirtämään mihinkään suuntaan ilman, että vastustajan nappula löisi sen seuraavalla siirrollaan.

Jos kuningasta ei voi pelastaa millään mahdollisella tavalla, on kuningas shakkimatissa ja peli päättyy. Kun kuningas on matitettu, ei sitä yleensä lyödä pois laudalta, vaan peli todetaan vain päättyneeksi.